Kuoppa

Joka kerta minä mietin miten
toiselle voi olla niin ilkeä
kuoppaa täynnä ivaa
kaivaa ja kaapii
se toisen niskaan
Itse silti
siihen aina myös syyllistyn
Lankeaa myös enkeli kultainen

Runotorstain 209. haaste "Joka toiselle kuoppaa kaivaa..."

Haasteen pohjalta kannattaa lukea vain rivin ensimmäiset sanat.

Istun ja katson

Istun ja katson
lämmin vesi kutittelee varpaitani

Istun ja katson
tuuli tuo mukaan tuoksut
kesän ja kostean mullan

Istun ja katson
laiturin päässä
heiluttelen jalkojani
ja vedän syvään henkeä

Istun ja katson
veden yli
kuinka kuu luo sillan naapurisaareen
jossa joku toinen
istuu ja katsoo

Istun ja katson
miettimättä
huolehtimatta
maailman murheita
jotka eivät minua huoleta
olen vain nyt ja tässä

Istun ja katson

Runotorstain 208. haaste. Haasteena on ote nuortenkirjasta.

"Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen." Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)

Omat haamut, aaveet

omat haamut
mustat aaveet
viikatteet olallaan
seuraavat minua
askel askeleelta
aina yhden perässä
kuulen selkäni takaa
kuisketta
ja tiedän
ne ovat siellä
taas
odottaen
hetkeä jolloin horjahdan
hidastan
pysähdyn
otetta kaulastani
melkein jo tunnen hipaisun niskassani
ne aaveet
minun haamut
mustat
ajatukset

Aamu

Aamu, sinä herätät minut
Auringonpaiste silmääni
Pöydällä valmis kartta elämään

Mustuneet ajatukset
hileiset lammikot
Varustautuneena tulevaan

Itsekin muukalainen kodissani
Ne katsovat minua
samat rypyt
Te jotka määräätte
Tie edettävänä

Minä elän aina huomiseen

Minulla ei ole mitään sielua

Minulla ei ole mitään sielua
Ei omatuntoa, ei ylpeyttä

Lennän ajatuksissani
ulos maailmaan
Väriä hohtaen, auki tulevaan

Olen nähnyt tulevan
Vain tuskainen tyhjyys
Valmiina pistämään
kuin keko aurinkoja
Huojuen kehtona tuulessa

Odotan

Oma kaunis maailmani

Värit

Muutoksen odotus
ilman katumusta
viisaus menneestä

Elämän voima
rakkaudesta syntynyt
energia, joka kantaa yli

Liikun vapauteen
kohti omaa syksyä
iloiten

Kiukuttelen matkalla
toivoen iloa
lämpöä ikuisuuteen

Kasvan mittoihini
etsien tasapainoa
rauhaa pitkään elämään

Lennän jo unissani
sisäiseen tietoisuuteen
jossa rauha lepää

*Runotorstain 205. haasteesta lähtenyt ajatus. Runossa on sateenkaarin värien symboliikkaa. Jokainen kappale on oma värinsä ja jokaisessa rivissä on tähän väriin kuuluva symbolinen merkitys. Värit ovat violetti, punainen, oranssi, keltainen, vihreä ja sininen.

Pieni tuhahdus

Painat pääsi
tuhahdat
Silmissäsi tyhjä katse
verhot sulkeutuvat
Jalkasi nytkähtää
Minä kannan sinut sänkyysi
ja hymyilen