sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Aamu

Aamu, sinä herätät minut
Auringonpaiste silmääni
Pöydällä valmis kartta elämään

Mustuneet ajatukset
hileiset lammikot
Varustautuneena tulevaan

Itsekin muukalainen kodissani
Ne katsovat minua
samat rypyt
Te jotka määräätte
Tie edettävänä

Minä elän aina huomiseen

Minulla ei ole mitään sielua

Minulla ei ole mitään sielua
Ei omatuntoa, ei ylpeyttä

Lennän ajatuksissani
ulos maailmaan
Väriä hohtaen, auki tulevaan

Olen nähnyt tulevan
Vain tuskainen tyhjyys
Valmiina pistämään
kuin keko aurinkoja
Huojuen kehtona tuulessa

Odotan

Oma kaunis maailmani

lauantai 14. toukokuuta 2011

Värit

Muutoksen odotus
ilman katumusta
viisaus menneestä

Elämän voima
rakkaudesta syntynyt
energia, joka kantaa yli

Liikun vapauteen
kohti omaa syksyä
iloiten

Kiukuttelen matkalla
toivoen iloa
lämpöä ikuisuuteen

Kasvan mittoihini
etsien tasapainoa
rauhaa pitkään elämään

Lennän jo unissani
sisäiseen tietoisuuteen
jossa rauha lepää

*Runotorstain 205. haasteesta lähtenyt ajatus. Runossa on sateenkaarin värien symboliikkaa. Jokainen kappale on oma värinsä ja jokaisessa rivissä on tähän väriin kuuluva symbolinen merkitys. Värit ovat violetti, punainen, oranssi, keltainen, vihreä ja sininen.

Pieni tuhahdus

Painat pääsi
tuhahdat
Silmissäsi tyhjä katse
verhot sulkeutuvat
Jalkasi nytkähtää
Minä kannan sinut sänkyysi
ja hymyilen

Odotan

Odotan iltaa
pientä omaa hetkeä
hetkeä jolloin hengähtää
Odotan huomista
jospa silloin ei sataisi
pilvet väistyisivät taivaaltani
Odotan viikonloppua
ennen se toi iloa ja vaihtelua
ystäviä
Odotan milloin lapset kasvavat
pärjäävät ilman
pärjäävät ilman minua
Enkä huomaa hetkien menevän ohitse
kultaisten muistojen

Minä seison

Minä seison tässä
jaloistani kulkevat juuret
syöpyvät syvemmälle maahan
pitäen minut kiinni
reaaliassa

Tässä minä olen
ylpeänä
seison omilla jaloillani
suoristan selkääni pituutta
Selkääni
jonka takana seisovat
tukijoukot
Perheeni

Minä seison tässä
omalla jalustallani
hymyilen taakseni
ja pidän nyrkit edessä

Minä seison
juuri tässä

Runotorstain 206. haaste sanasta "tässä".

Säde

Hopeisen harmaan pilven takaa
se pilkahtaa
säde
joka kaunistaa

Kysyy minulta jaksanko
vielä vähän
jatkaa
sateenkaaren päähän

Luon katseeni ylös
silmät punoittaen
taivaaseen
vieläkö lisää, ajattelen

Paljonko pitää kestää
tien taivalta jatkaa
kompuroiden
läpi kivien painaa

Hopeinen tie
edessäni siintää
säde
sen minulle piirtää

Jos hetken vielä kestän
niin kenties
kukaties
auta armias

Loppuu matkani tää
ja pääsen
lopulta
sateenkaaren päähän

* Runotorstain 207. haaste eli runo sanasta säde.